Peppi 10 viikkoa ja ensimmäinen leikkikoulupäivä!

Tänään pikkuneiti sitten pyöräytti tasalukeman ja täytti 10 viikkoa! Kokeneen iän kunniaksi päätimme viedä synttärisankarin viettämään laatuaikaa muiden pentujen kanssa pentuleikkikouluun. Näin jo sieluni silmin, kuinka koiramme saisi viimein purkaa ylimääräistä energiaa viattomiin luontokappaleisiin meidän jalkojen ja varpaiden sijaan. Miten hän leikkisi, painisi, nauttisi olostaan. Ja tunnin lopuksi olisi tyytyväinen ja väsynyt ja sanoisi: "Kiitos isi ja äiti, oli ihan sika kivat kemut! Te ootte parhaita" Ja me oltas: "Mitä vaan meidän pikku hanipuppelille."


Kuvitelmani eivät menneet ihan kokonaan putkeen. Menimme leikkikouluun ja muut pennut taisivat olla jo "vanhoja konkareita" ja me taas oltiin ekakertalaisperhe. Kun ohjaajan luvalla pennut vapautettiin syleistä, kaikki pikkuipanat juoksivat lähes päättömästi toisiaan kohti ja alkoivat leikkimään -kuten olin ajatellut tilanteen menevän. Niin, kaikki. Paitsi Peppi.

Mamman pikku pallero oli häntä koipien välissä ja tuli minun ja avomieheni jalkoihin ja katseli peloissaan nuiden hullujen villipetojen barbaarista ajanvietettä. Jos joku niistä mielipuolista edes lähestyi Peppiä, tämä kipitti karkuun tehden selväksi, ettei hän ollut tullut sinne ystävystymään.

Peppi tyytyi katsomaan huligaanien menoa turvallisesti tuolin alta...

...tai sitten äiskän sylistä. "Suojele, mami, suojele -älä heitä minua susille!"

Ja jos Peppi uskalsi liikkua huoneessa, hän suuntasi ihmisten luo.

Ihmisten kanssa ei sitten tarvi kainostella vai?

 

 

 

 

Yritimme houkutella Peppiä keskemmälle happeningin luo namuilla, mutta silloin neidillä ei ollut ruokahalua. Eikä silloinkaan kun yritettiin kutsua sitä luokse. Huoh. Ja makupalojakin oli kolmenlaisia. Kolmenlaisia! Jestas, mikä nirso pentu. Sheltit muka persoja ruualle -HAH! Salli mun nauraa! Tietysti uusi jännittävä tilanne vaikutti asiaan, mutta silti. Kiittämätön retale, osta enää koskaan sulle mitään, kun ei kerta kelpaa, saakeli.

Ilta ei onneksemme päättynytkään katastrofiin, vaan pennut jaettiin kahteen ryhmään ja Peppi pääsi temmeltämään samassa sarjassa painivien kanssa. Ennen sitä olin lähes kyynelissä, kun huomasin, että oma koirani onkin antisosiaalinen hylkiö, josta ei koskaan kasva kunnollista koirayksilöä ja tulee vihaamaan koko elämänsä kaikkia muita koiria.

Ohjaaja kuitenkin sanoi, että Pepin käytös oli täysin normaalia ja kaikki uudet pennut käyttäytyvät noin. HURRAA! Ryhmäjaon jälkeen Peppi otti edelleen vähän pienemmiltä 6-0 pataan ja juoksi vaan toisia karkuun. "Hyvää syntymäpäivää, Peppi", ajattelin. Olipas kerrassaan hyvä idea tuoda koira traumatisoitavaksi tänne. Well played me.

Lopulta Peppi alko hokata homman nimen ja se haukahtikin useamman kerran ja teki leikkiinkutsu-kumarruksen. Pian se vetikin jätkiä turpiin ja ajo niitä takaa! (Snif! Äitinsä tyttö*). Tietysti juuri silloin tuli pissitauko ja taas taon jälkeen jäykkä-Peppi ilmestyi kuviohin ja painityttö jäi sivuun. Kone kuitenkin käynnistyi vielä uudestaan ja kyllä taisi likka tajuta jo vähän, mistä siinä hommassa oli kysymys. :) Silloin 45 minuuttinenkin oli jo päättynyt ja piti lähteä kotiin. Ensi viikolla uudestaan, jospa Peppi pääsisi silloin vähän nopeammin mukaan leikkiin!

Sitä ollaan niin neiti 10 viikkoa vanhoja.

*Varsinaisesti en aja jätkiä takaa, mutta oman kamppailulajiharrastuksen puolesta tulen lyönneeksi ja hakanneeksi kaikkia itseäni pienempiä ja nuorempia kanssatreenaajia, joiden joukkoon mahtuu myös miesedustajia.